27.07. Klo 3:20
Nyt jos milloin iskee hätä. En halua ja haluan lähteä kotiin. Kaipaan perhettäni, ystäviäni ja kissaani Suomessa. Tulin juuri äsken Hiroshin huoneesta jossa minä, Stephanie ja Hirosi korkkasimme shampanjan minun kunniaksi. Stephanie tirautti pari kyynneltä ja minäkin olin aikalailla kyynelten partaalla, mutta tulen kuitenkin näkemään heidät uudestaan! Lupasin sen heille ja myös luokkalaisilleni! Voin kuitenkin puhua heidän kanssa vielä kiitos Line:n.
Olen viime viikon sunnuntaista lähtien siivonnut huonetta miettien mitä haluan viedä kotiin ja mitä en. On jopa kaksi laatikkoakin lähetetty Suomeen. Jotkut tavaroista mille en nyt oikein syytä löytänyt ottaakseni mukaan Suomeen, annoin Stephanielle. Hän olisi halunnut antaa jotain minulle vastineeksi mutta kieltäydyin koska laukkuni olivat prikulleen maksimi kilomäärä mitä sai olla koneessa. Huh huh...
Keskiviikkona menin Momoen ja Akayan kanssa syömään udonia yhdessä. Kylmä udon on itse asiassa aika hyvää! Ei aina tarvitse olla kuumaa, etenkään kun itse ilma on niin kauhean kuuma. Sen jälkeen lisää siivoamista ja stressaamista.
Perjantaina menin kämppäkaverini kanssa Ikebukuroon vanhoille "kotikulmilleni" taas. Menimme Sunshine 60:n akvaariota ihastelemaan. Oli kyllä kaikenlaista nähtävää siellä. Lopuksi näimme vielä pari Havaijilaista tanssi-esitystä terassi-alueella. Näimme myös pingviinejäkin!!
Lopun ajastani Japanissa olen nyt vain siivonnut, pakannut ja vellonut kaipuun tunteessa. Alle kahden tunnin päästä lähden tästä talosta viimeisen kerran.
4.8. Klo 18.11
Unohdin täysin julkaista edellisen tekstini. Oli niin kauhea kiire lähteä raahaamaan laukkujani alakertaan että unohdin sen. Olen nyt ollut Suomessa viikon ja olen saanut rauhassa totuttautua uudelleen oman kulttuurini tapoihin. Frankfurtin lentokentällä sain aikamoisen kulttuurishokin. Olen niin tottunut siihen kuinka hyvin minusta asiakkaana on pidetty huolta ja autettu, joten se että saan lentokenttä työntekijältä melkeinpä huudot naamaani oli saada minut kyyneliin. Kaipuu takaisin Japaniin iski ja lujaa siinä vaiheessa. Kaikki työntekijät tuntuivat siltä kuinka he olisivat halunneet päästä minusta eroon mahdollisimman pian eroon. Ei kunnollista katsekontaktia ja ei annettu täyttä huomiota asiakkaalle jota HE olivat palvelemassa.
Pettyneenä tästä totaalisesta käytöstapojen eroavaisuuksista olen miettinyt paljon. Tuntuu siltä että me eurooppalaiset (ja varmaan myös amerikkalaisetkin) olemme barbaareja asiakaspalvelussa. Minä ainakin aion pitää huolen siitä että kaikki ne käytöstavat mitä opettelimme tunnilla koulussani pysyy osana minun asiakaspalvelua myös Suomessa! Viikon päästä alkaa taas kouluni täällä Suomessa. On mukavaa päästä taas omaan kouluun ja olen vielä enemmän innostunut jakamaan opettajilleni kaiken sen tiedon mitä olen oppinut tällä matkallani.
Valitettavasti tämä on viimeinen kirjoitukseni tähän blogiin koska matkani Japanissa on jo päättynyt. Jos vielä kerran päädyn sinne oppimaan uutta asiaa minun alastani, tämä blogi herää silloin taas eloon! Jos taas aloitan toisen blogin, kirjoitan siitä tänne.
Lisään kuvia hieman myöhemmin!
( I will be translating this a bit later and it will be my last writing here on this blog! Thank you for reading it! I will add some pictures a bit later too)
