Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynnet/nails. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynnet/nails. Näytä kaikki tekstit

2014-07-19

(Updated) Juhlia kaikkialla / Parties everywhere

Lauantaina vietin iltaa alakerrassa kämppäkavereideni kanssa. Sunnuntaina kävin Harajukussa seikkailemassa ja leikkautin tukkani extemporeena Inokashira-koen juna-aseman edessä olevassa kampaamossa. Kävelen siitä ohi joka päivä joten kampaaja itseasiassa tunnisti minut ja oli erittäin iloinen että tulin sinne!

Maanantaina jo näkyi tunnelmassa että seuraavana päivänä on viimeinen kerta koulussa. Tytöt kyselivät kaikenlaista minulta sinä päivänä. Teimme vartalo-pakkaus hoitoja ja lopuksi vielä vahausta.

Tiistaina teimme jälleen pakkauksia ja kävimme vielä Dermalogican vartalo-naamiot läpi kokeillen niitä pareittain. Tämän jälkeen siivosimme paikkamme ja opettajat pyysivät meitä palaamaan teoria-luokkaan. Keskelle huonetta oli katettu pöytä. Kaiken maailman naposteltavia ja juotavia. Pidimme siis pienet läksiäis juhlat kaikkien kanssa jossa söimme ja joimme. Meillä oli jopa shampanjaa! (Renalle ei annettu koska hän on vasta 20 vuotta vanha.) Sain lahjaksi pienen valokuva-albumin ja kortin johon he kaikki kirjoittivat minulle pienen viestin! Pari luokkalaistani jopa hieman itkivät mutta pienen halailu tuokion jälkeen lupasin että menen heidän kaikkien kanssa vielä kerran ulos ennen kuin lähden.

Tyttöjen lähtiessä kotiin, minä lähdin opettajien kanssa viettämään aikaa Shinjukuun ensin todella hienoon izakayaan ja sen jälkeen vielä karaokeen. Tietenkin ilta ei mennyt hirveän pitkälle koska heillä oli vielä töitä seuraavana päivänä. He saattoivat minut asemalle jossa tiemme sitten erkanivat.

Keskiviikkona menin suomalaisen ystäväni kanssa Bradion keikalle Shibuyaan. Molemmat viimeksi niin tykästyimme heihin niin pitihän meidän mennä heidän keikalle yhdessä kun oli se mahdollisuus. Keikan jälkeen menimme vielä kahdeksi tunniksi karaokeen kun siellä oli "Lady's night". Tiskillä oleva henkilö oli niin ihana että antoi meidän mennä naisten karaoke-boxiin jotka on aina erittäin nättejä huoneita!

Torstai meni luokkalaisteni kanssa syömisessä ja jutustelussa. Unohdimme ottaa puricurat, mutta minkäs sille voi! Perjantaina menin Kichijojin juna-aseman vieressä olevaan kynsisalonkiin ja hankin itselleni oikein nätit kynnet!

Tänään menin uudestaan suomalaisen ystäväni kanssa keikalle, mutta se oli toinen bändi tällä kertaa. Oli oikein mukavaa nähdä lisää japanilaista bändi-kulttuuria.

On Saturday I spent time with my housemates in the lounge. I went to adventure around in Harajuku on Sunday and did a extempore haircut at a hair salon in front of Inokashira-koen. I pass it everyday so the hairdresser actually recognized me and was happy to have me there.

On Monday in the atmosphere you could really feel that next day was my last day at school. The girls kept asking a lot of things that day.

On Tuesday we did some packing treatments and we also went through the Dermalogica packs and tried them out in pairs. After this we cleaned the room and the teachers asked us to return to the theory class. There was a table all set up. All kinds of snacks and drinks. We threw a farewell party with everyone eating and drinking. We even had champagne! (We didn't give any to Rena because she's only 20 years old) As a present I got a small photo-album and a card where they all had written a small message for me. Two of my classmates even cried but after a small hugging time I promised them I'd go out with them one more time before I leave.

As the girls left the school I left with the teachers to spend time in Shinjuku, first into a very nice izakaya and then to a karaoke. Of course the night didn't go for too long as they still had work on the next day. They kindly escorted me to the train station where our roads went to different ways.

On Wednesday I went with my Finnish friend to Bradio's gig in Shibuya. We both fell in love with them so bad the first time we saw them so of course we had to go to their gig when we had the chance! After the gig we went to do some karaoke for 2 hours because it was "lady's night". The person at the counter was so nice we were given the lady's karaoke box that are always such a pretty rooms!


Thursday went with my classmates with eating and talking. We forgot to take puricuras, but what can you do! On Friday I went to a nail salon that was right next to Kichijoji station and got myself really cute new nails!

Today I went to another gig with my Finnish friend but it was a different band this time. It was nice to see more of that Japanese band-culture!

Pepper the robot

Kimono



Obi = Kimonon vyö / Kimono's belt

Mies / A guy



Katettu pöytä koululla / Set up table at the school

Vain minä sain syödä dangon! / Only I got to eat dango!

Cripsy Creme Donuts
"Tänään kalorit eivät merkitse tytöt! / Today calories don't matter girls!"
Pamela









Lady's rooms





Uudet kynteni / My new nails

Hawaii Pizza Domino's

Bradio!

Minä ja Ayaka / Me and Ayaka

2014-07-11

Läksiäis juhlat / Farewell party

Nyt on tosiaan kestänyt vähän aikaa kirjoittaa. Torstaina talon sähköt olivat poikki koko päivän sähkö-tarkastuksen takia joten en voinut edes kirjoittaa saapuessani takaisin kotiin.

Maanantaina kävimme koulussa selkä-ongelmat läpi. Skolioosi, lordoosi, kyfoosi ja vielä sen lisäksi kävimme viceroptosiksen (en tiedä mikä se on suomeksi...) jotta osaamme tunnistaa sen. Toisella tunnilla kävimme pakkaus-hoidon jalkoihin. Olin Ikumin parina. Voi että kun hän on niin pieni....

Tiistai oli minulle vapaa päivä koska heillä oli koko päivän teoriaa asiasta jota en pystyisi ymmärtämään minun kielitaidollani.

Keskiviikkona menin vain toiselle tunnille jossa kävimme manikyyrin pikkutarkasti läpi. Torstaina teimme pareissa asiakkaille manikyyrin. Olin Renan parina ja teimme ajallisesti nappiin hoidon. Asiakkaanamme oli italialainen nainen joka ei osannut ollenkaan englantia, joten japaniksi sitten meni hoito taas. Onneksi Rena pystyi hoitamaan viihdyttämis puolen... Toisella tunnilla teimme vartalohoitoa pakkauksilla. Tuntien jälkeen lähdin kaikkien luokkalaisteni kanssa ravintolaan, jonka he olivat varanneet, Shinjukuun. Tämä oli minun läksiäisjuhlani! Se todellakin oli hyvin japanilainen ravintola. Olimme siellä puolitoista tuntia juttelemassa, syömässä ja juomassa. Ilta jatkui vielä karaoken parissa mutta lähdimme kotiin kymmeneltä koska perjantaina oli vielä koulua.

Tänään aamulla opettajani kyselivät innoissaan meidän juhlistamme. Kävimme vielä läpi vartalohoidon, pakkaukset ja vacupulsen läpi ennen asiakkaita. Valitettavasti minulle ei ollut ulkopuolista asiakasta joten yksi opettajistani leikki asiakastani. Ensi viikolla enään kaksi päivää koulua... enään hieman yli kaksi viikkoa Japanissa...

Minulla on hyvin ristiriitaiset tunteet tällä hetkellä...

It has really taken me a while to write. On Thursday the house's powers were cut off for the whole day for a power-checkup so even when I returned back to the house I couldn't write.

On Monday we went through back problems in our class. Scoliosis, lordosis, kyphosis and on top of that viceroptosis so that we can identify it. The second class we went through wrap-treatment for legs. I was Ikumi's partner. Oh dear how small she is...

Tuesday was free for me as they had a theory class of subject that I could not understand with my language-skills.

On Wednesday I only went on the second class where we went through manicure in a very detailed way. Thursday we did manicures in pairs for our clients. I was Rena's partner and we timed the treatment perfectly. We had a Italian woman who couldn't speak a word in English as our client, so the whole treatment went in Japanese. Thankfully Rena could deal with the entertaining... On the second class we did body treatment with packs. After the class I left with all my classmates to a restaurant, which they had booked, in Shinjuku. This was my farewell party! It sure was very Japanese restaurant. We were there for hour and a half chatting, eating and drinking. The night continued with karaoke but by ten we went back to our homes as we had school on Friday.

Today in the morning my teachers were excitedly asking about the party. We went through the body treatment, packing and vacupulse before our clients. Unfortunately there was no outside-client for me, so one of my teachers were playing as my client. Only two days of school next week... a bit over two weeks in Japan...

I'm having very mixed feelings now...

 Meillä vaihtui pää-manageri talossa ja hänen kuvansa oli hienosti piirretty taululle. Kämppäkavereitteni piirustus-into kuitenkin otti vallan ja tämä oli ensimmäinen tulos. / Our main manager in the house got switched and his picture was nicely drawn on the board. My housemates's drawing-passion took control and this was the first result. 

Ja tässä toinen. / And here's the second.




 Luminest

 Alkupala / Starters

 Tempura

 Kasviksia / vegetables



 Salaattia / Salad

 Jälkiruoka / Dessert 



Pöytä lähtiessämme... / Table as we were leaving...











 Koko porukka / Whole group

 Hieno teema karaoke paikan seinillä / Nice theme on the karaoke's walls



Taifuunia ei näy missään, mutta saimme sentäs kaksi sateenkaarta!! / No typhoon to be seen, but at least we got two rainbows!!

2014-05-19

Beauty World! (Picture heavy!!!!)

Oook... semmone  juttu vaan että kuvia tuli otettua päälle kaksisataa joten en todellakaan laita kaikkia tänne. Valitsen vain muutamia!

Tapasin osan luokkalaisistani Shinjuku juna-asemalla Eteläisellä uloskäynti portilla, josta yhdessä matkasimme sitten Kokusai Tenjijou:n pysäkille! Messu alue oli aivan järjettömän iso ja moni-osainen! (Ja omituisen muotoinen...)

Ei ole oikein paljon kerrotavaa paitsi se että pääsin ilmaiseen "Kuiva päänahka hierontaan" joka oli todella maaginen kokemus! Näimme myös Pamelan demonstroimassa Timantti hionta-laitteen ja "lifting" hieronnan. Yhdessä katseltiin ympärillemme ja syötiin myös.

Oook... the thing is, I might of taken over two hundred pictures so I definitely won't be putting all of them here. I'll choose a few!

I met some of my classmates at Shinjuku train station's south exit, where we together traveled to Kokusai Tenjijou's train-stop! The expo area was incredibly huge and multi-parted! (And weird shaped...)

There isn't much to tell except that I got a free "dry scalp massage" which was a really magical experience! We also saw Pamela demonstrating diamond peeling-machine and "lifting" massage. We were looking around together and also ate.


 Omituisen näköinen paikka / Weird looking place

 Ensimmäinen käytävä / First hall

 Kouluni alue / My school's area

 Paljon halpoja kangas maskeja / A lot of cheap sheet masks









 Jalkahieronta alue! Kokeilin Ayakan kanssa näitä ja naureskeltiin kun jalkoja kutitti. / Feet massage area! I tried these with Ayaka and laughed when our feet tickled.





 Todella halvalla pyyhkeitä / Really cheaply towels









 Yksi seminaari alueista / One of the seminar areas



 Nätin näkösiä työasuja / Pretty looking uniforms

 Nainen kimonossa edusti vartalo-kimalle-tatuointi härpäkkeitä / Lady in a kimono was representing body-dazzle-tattoo thingies











 Kiinalaista! /  Chinese!

 Pamelan demo / Pamela's demo

 Pamela ja luokkatoverini Keigo! / Pamela and my classmate Keigo!

Toisen seminaari alueen aikataulu / Another seminar area's schedule 

Jody Dermalogicalta, todella mukava henkilö! / Jody from Dermalogica, a really nice person! 





Disney!! 







Minun uusi ihastukseni.... / My new crush.... 

Lisää Disneytä! / More Disney! 

 Hampaiden valkaisua! Valkopaitainen on Ayako! / Teeth whitening! White-shirted person is Ayako!





Kokusai Tenjijou